Tänään olen ottanut jotenkin enemmän levon kannalta. Sain nukuttua yöllä hyvin ja koulupäivä meni ihan kivasti. Kerroin oppilaille ex tempore Suomesta ja he saivat kysellä. Kerroin miten tulin Swazimaahan ja oppilaat olivat hyvin ihmeissään. Suomi on niin kaukana ja niin kylmä maa. Näytin heille valokuvia, he saivat valita kukin yhden, josta kertoisin. He luulivat, että saavat kuvat omiksi, mutta en tohtinut antaa niitä joten menin valokuvaamoon ja otin kopiot kuvista. Aika kallista, mutta saavat ainakin jonkin muiston minusta ja vierailustani täällä.

Kävimme kaupassa ja vähän Mbabanen torilla.. Onnistui huomattavasti paremmin se exkursio kuin Manzinin tori. Ostin sieltä yhden huivin sunnuntaina oleviin kihlajaisiin päälle laitettavaksi. On niin hienoa päästä paikallisten kutsumana tuon kaltaiseen isoon tilaisuuteen. Huomenna on jonkin lahjan keksiminen vielä edessä. Kotiin tultuamme kaikki kolme tyttöä nukahdimme niin suloisesti, että tuhina vaan kävi. Tänään söimme suomalaiseen tapaan perunamuusia ja kasviksia. Jotenkin on tullut täällä tavaksi, että kaupasta mennään taksilla kotiin. Ei tulisi suomessa kuuloonkaan. Tosin, Suomessa mulla olis auto joten..

Toivoisin, että voisin tutustua useampiin paikallisiin. Ja että saisin seurakuntayhteyden täällä. Meininki täällä on kuulemma aika erilaista joten kulttuurinen shokki voi olla lähempänä kuin luulenkaan.

Täällä maailman laidalla jotenkin kokee olevansa lähempänä Jumalaa koko ajan. Olen ollut jotenkin turhan kiireinen kaiken uuden omaksumisessa ja kulttuurinen erilaisuus on vienyt selkeästi aikaa Jeesuksen kanssa oleilusta. Mutta siitä huolimatta jotenkin koko ajan uutena tulevissa tilanteissa on fiilis, että tässä mua kantaa ikuiset käsivarret. Vähän ku Casting Crowns oivasti sanoittaa ”Step out of my comfort zone”. Eilen yöllä kuuntelin yhtä biisiä ja siinä sanottiin ”He puhelivat kaipauksen kielellä, pieni käsi isommassa kädessä”. Tavoitin jotain siitä fiiliksestä, mikä mulla oli ekana aamuna, kun heräsin ja menin terassille istumaan ja katselemaan maisemaa, joka on piirtynyt nyt jo mun verkkokalvolle ehkä ikuisesti. 

Taffia settiä torstaina!!

Tiistaina illalla suunnittelin aivan huolissani keskiviikon oppitunteja. Oli jotenkin todella outoa, kun koulussa minuun suhtauduttiin kuin pätevään opettajaan.  Martiina, joka vaihtoi harjoittelupaikkansa erityiskouluun, sai myös saman kohtelun. Opettajilla oli joku kokous ja hän vain sanoi, että tehkää jotain ja hän tulee takaisin tunnin sisällä. Eipä näkynyt opettajaa. Mutta mehän teimme. Aluksi teimme erilaisia näytelmiä, joihin annoin aiheita. Sitten annoin koko luokalle vapaat kädet tehdä esitys mistä aiheesta halusivat. He esittivät tilanteen, jossa miesopettaja seksuaalisesti hyväksikäyttää koululaistyttöä. Kukaan ei tee asialle mitään ja kaikki vain vaikenevat. Lopulta tyttö pääsee kuitenkin pakoon ja näytelmä päättyy onnellisesti tai no onnellisesti ja onnellisesti. Juttelimme eräänä päivänä opettajani kanssa pitkään Swazimaassa tapahtuvasta hyväksikäytöstä. Hän kertoi, että se on yleistä ja erityisesti insestistä vaietaan todella tehokkaasti. Swazimaassa on SOS lapsikylän joitain turvatalon tapaisia, mutta läheskään kaikkia ei voida auttaa, koska vaikeista aiheista ei puhuta, eikä niistä edes saa puhua. Vaikka aihe on Suomessakin vaikea, tilanne on mielestäni parempi. Suomessa meillä on erilaisia palveluita tarjolla hyväksikäyttöä kokeneille. Lisäksi jokaisella viranomaisella on ilmoitusvelvollisuus, jos epäilee jotain tämänkaltaista, mutta tarvetta erilaisille palveluille olisi totta kai vielä enemmän.

Tänään opetin englantia ja kerroin Suomesta.  He etsivät kartasta missä Suomi on ja ihmettelivät, kuinka kaukana se on. Kerroin lumesta ja valokuvien avulla erilaisesta luonnosta ja traditioista. He olivat innoissaan ja kiinnostuneita. Se oli opettajana hienoa huomata. Suomessa en voisi kuvitellakaan, että opettaisin alakoulussa jotain ainetta kuten pätevä opettaja. Täällä ei taida olla hirveästi mitään tavoitteita lasten edistymiselle. Voisin kysyä vielä huomenna asiasta, mutta en usko. 

My first day at school...

I woke up early in the morning and got myself ready. I went to my school, Ekwetsembeni, with owner of our quest house. The head teacher was on the yard guiding children. There’re all aged children with different kinds of disability. I went with one group. At first they had agriculture and they get ground ready for planting maize. Ainiin tänhän vois kirjottaa myös suomeks :D Jepajee. No, iltapäivällä meillä oli matikkaa. Luokassa on yksi opettaja ja meidän ryhmässämme oli ainakin kymmenen oppilasta, joten töitä riittää. Ainakin voi tuntea itsensä tarpeelliseksi ja hyödylliseksi. Haastetta ainakin riittäisi, jos haluaisin vielä opettaa heitä. On jännittävää, miten koulussa suhtauduttiin minuun kuin pätevimpään ammattilaiseen. He kyselivät, mitä minä haluaisin opettaa ja mistä minulla on eniten kokemusta, jota voisin jakaa.

Lounastauolla lapset saivat koulussa lämpimän aterian. Aterian jälkeen koululla oli koju, jossa myytiin kaikenlaista pientä purtavaa. Siellä oli myös pieni tyttö, joka tuli luokseni ja tyrkytti rahaa. Aluksi luulin, että hän halusi antaa rahan minulle kunnes tajusin, että hän halusi minun ostavan jotain kojusta. En ostanut, mutta tyttö oli suloinen. 

puhelin

Mun numero swazimaassa on +2687619(7)216 en tiiä tuleko toi seiska tohon, mut anyway. Saa yrittää ottaa yhteyttä, yhteyden muodostumisesta ei oo takeita.. :D

Aamulla heräsin siihen, että täällähän on kylmä. Omituista mut ihan kivaakin, sillä kuuma jakso tulee olemaan kuuma. Tänään käytiin vähän selvittelemässä että missäs sitä asuis. Käytiin myös kivassa kahvilassa. Näin viime yönä ihan kamalaa painajaista, että meillä oli lemmikkeinä kolme mamba-käärmettä.. Jotain kulttuurishokin tapaista ehkä ilmassa mut vielä ei ainakaan suuremmassa mittakaavassa koti-ikävä ole vaivannut.. Oishan se ihan kiva jos pystyis lähettää viestejä tai soittaa suomeen mut minkäs teet.. Kaunista ja erilaista, mut vielä toistaseks ihan kivaa. Maanantaina meen harjoitteluun Ekwetsembeni special schooliin ja tänään käytiin kattomassa, että missä se on.. :)

In Cathmar Cottages..

14.9 tulimme perille majapaikkaan joskus seittemän aikaan illalla.. olin väsynyt ja ymmälläni. Koko matkan Johannesburgista Mbabaneen olin katsellut ikkunasta ulos toinen toistaan hienompia vuoristomaisemia ja arjen touhuissa olevia ihmisiä. En oikein ymmärtänyt, että olen oikeasti Afrikassa.. Emme olleet syöneet mitään joten isäntä laittoi meille hyvää ruokaa :)

In a way, ainakin nyt pidän enemmän tästä puolen tunnin ranskalaisten odottelusta kuin kiireisestä suomalaisesta elämäntyylistä.. Tänään kävimme hakemassa paikalliset SIM-kortit ja sain kai jonkin yhteen törmäyksen auringon kanssa, mutta nyt on jo parempi.. Ihmiset ovat jotenkin niin vieraanvaraisia täällä :)

Ylihuomenna lähtö..

Tavarat lähes pakattu, vakuutukset hoidossa, reittisuunnitelma selvä.. Mitäs tässä muuta ku lennon lähtöä odotellen. Tänään vielä kavereita ja huomenna sukulaisia. Kaihomieli meinaa vallata, mut on silti kiva päästä lähtemään :)