Meille oli tänään koulussa järjestetty sellanen yllätyslounas. Siel oli riisiä, kastiketta ja kanaa, joiden lisukkeena salaattia. Ja jälkkärinä hedelmiä. Siellä juhlistettiin uuden opettajan tulemista kouluun ja siel mein lähtöä ja muistettiin onnettomuutta. Se oli kyl ihan hauska tilaisuus.
Oon vaan tulossa about hulluks ku rupesin pelkäämään kaikkien juttujen jälkeen tässä ihan sikana autoja. Auton kyydissä olemista, autojen näkemistä, tien ylittämistä jne. Jossain vaiheessa yleensä tulee sellanen pieni pakokauhu et kuolen nyt tähän paikkaan. Mut totta toinen puoli, pitää olla varovainen. Ja kyllä, voin kuolla vaikka nyt heti.
Tuntuu vaan pahalta. Välillä on sellanen olo, et ei haluu ajatella koko jumalaa ja välillä on sellanen olo, et minkään muun avulla en vaan siedä koko tilannetta. Eevan kanssa ollessa tulee sellanen voimaton tunne, kun sanoja ei oikein ole. Sit pitää arjessa vaan koittaa huolehtia ja sitä kautta osottaa, et välittää. En vaan jotenkin haluais olla yks niistä, jotka jotenkin liikaa hurskastelee. Ehkä mun rooli on rukoilla ja sillä tavalla kannatella Eevaa. Pystyn siihen, koska tiedän, et mein puolesta rukoillaan ihan sikana Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti