Party time.. eiku mitä tapahtu?

9.11.10

Tänään koulussa oli ihan kiva päivä. Lapsosilla oli kokeita, enkkua ja matikkaa. Mä sain vähän korjata niitä ja olla valvomassa koetta. Tauolla hengasin lasten kanssa ja se oli taas vaihteeks aika kivaa.

Mä en nyt vaan pysty kirjottaa mun päivästä tai siitä mitä tapahtu ennen ku meille soitettiin koululle, et kaks mein porukasta on ollu jossain auto-onnettomuudessa. Ensin luultiin et oli käyny jotain pientä. Mut oli sellanen huoli kuitenkin koko ajan. Tultiin kotiin ja odotettiin ja odotettiin. Ja aika vaan meni tosi hitaasti. Sit meille  soitettiin monen tunnin päästä ja kerrottiin et tilanne on se et toisella on kädessä ja jalassa jotain ja.. Toinen on kuollu. He olivat pariskunta.

Yritin alottaa kirjottaa mun päivästä mut tästä kirjottamisesta eikä siitäkään meinaa kyllä tulla mitään. Jotenkin lasken vaan numeroita ja koitan hengittää syvään. On tietyllä tavalla aika hc-luokan syyllisyys, koska joku ehkä kuukaus sitte toivoin jonkun lähellä olevan kuolemaa, et tietäis miltä se tuntuu. Hirveä miten itsekäs ajatus, mutta toisaalta en jaksa uskoa, et se, mitä tapahtu johtuis mun ajatuksesta. Kaikki ne matkasuunnitelmat ja muut joista eilen puhuttiin ja kaikki. Vaikka me ei olla ikinä oltu mitään hirveen läheisiä, ni varmasti tulee kolauttamaan.

On vaan sellanen epäslvä möhkäle tuolla sisäpuolella ja tekis mieli itkeä mut ei tuu, ni ei tuu. En vaan tiedä, mitä sanoisin itelleni tai kenellekään muulle. Tää olo on vaan. Tämmösissä tilanteissa toivoisin vaan et en olis niin tunneihminen, mut oon ni ei auta muu, kun koittaa opetella selviämään.

Iltapäivällä oli home economicsia ja sit joululauluharjotuksia.

Kotii tultua koitettiin tehä jotain, et aika olis menny nopeemmin mut eiköhän se ihan samaa hidasta vauhtiaan edenny. Menin illalla bible studyyn. Se oli hyvä juttu, koska kotona istuminen ei välttämättä olis ollu kovin terveellistä. Rukoiltiin juttujen puolesta ja oli ihan hyvä saada muuta ajateltavaa.

Ku tulin takas, juteltiin jonkin aikaa ihan järkevästi tapahtuneista. Puhuttiin siitä, mitkä oli viimesiä muistoja menehtyneestä ja kaikesta. Muistelin sitä, ku hengattiin uima-altaalla ja  uiskenneltiin siinä. Sit muistelin myös sitä, ku yövartija pyysi jotain rahaa jostain ja Mira muisti viimeset heipat tänään aamulla. Puhuttiin myös siitä, miten oltiin aiemmin keskusteltu, et mitenkä ennen sitä Saaran äidin kuolemaa jotenkin kuvitteli, ettei meille tapahdu täällä mitään, eikä tutuille Suomessa. Ihan ku muka koettais vaan kaikkea jossain kuplassa.

Oli vaan ihan sairaan vaikee saada unta. Kuuntelin musiikkia ja yritin valita sieltä sellasia sopivia tunnebiisejä. Eipä mulla hirveesti soittimessa ollu mitää hautajaistunnelmamusaa, mut liekit-musikaalin ylösnousemushymni on aika osuva. Eipä tullu uni siltikään, hain kirjan ja luin sitä. Ja aina, kun menin yhen pimeen käytävän läpi, ni pelkäsin vaan koko ajan, et menehtynyt hyppää jostain kulman takaa ja peläyttää. Vähän ku Guest Housen omistaja sano, et tää tuntuu ihan joltain tosi huonolta vitsiltä, eikä niinkään siltä, et tää ois totta. Sit jossain vaiheessa rupes väsyttää ja nukahdin ehkä siinä yhen jälkeen.