sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Se oli joku deellä alkava.. Badplaas :D

14 october
Olipa retki!! Matkalla olleet maisemat oli tosi hienoja ja jotenkin toivoin että mulla olis ollu kunnollinen kamera, jolla sais kivoja kuvia bussin ikkunasta :D No sellaset kamerat taitaa olla harvassa ja maksaa paljon.. Mut joka tapauksessa maisemat oli aivan upeita ja oli vaan siistiä kattella ikkunasta. Ekaa kertaa ei ees tullu mieleen nukkua tai yrittää nukkua, vaikka väsytti.. Päätä särki edelleen vähän. Mietittiin koko matka ja jo ennen sitä Martiinan kans et minne helkattiin me ollaan menossa. Onks se joku vesipuisto vai mitä ku monilla tuntu olevan uikkarit mukana.. Meille vaan sanottiin et se on sellanen paikka mihin mennää pelaa erilaisia pelejä lasten kanssa.

Forever Resort Badplaas. Alueen porteilla sanottiin kaikkea, et ilman ranneketta ei saa mennä, eikä minkäänlaista alkoholiin sotkeutumista sallita. Siinä vaiheessa luulin jo et oltiin tultu johonkin game parkin tapaseen, eikä vieläkään mikään käsitys tulevasta menny oikein.

Lopulta päästiin alueelle kaikkien lippusotkujen ja muiden jälkeen. Siellä oli kuin olikin liukumäkiä kahta eri sorttia ja uima-altaita. Lapset pääsivät uimaan ja heistä näki oikein, että nauttivat olostaan. Kun kysyin, että onko heillä tapana tehdä retkiä, niin opettaja sanoi, että tämä on ensimmäinen :D Lasten allas oli aluksi suljettuna, mutta saimme myöhemmin kuitenkin mennä sinne, kun se on nyt putsattu. Niin no putsattu on laaja käsite sekin. Altaassa lillui kaikkea epämäärästä, jotain vaaleenruskeeta mikä näytti etäisesti perunan kuorilta ja kaiken lisäks vesi oli ihan sairaan kuumaa. Vaatteet tietysti vaihdettiin siinä puun alla kivasti melkeen suojassa, no jotkut kävi vessassa vaihtamassa, mut monet vaihto ihan nurtsilla.

Tää on ihan kaameeta, mulla on vaan joka päivä enemmän ikävä mun omaa luokkaa. Siellä on yks söpö poika, joka tulee aina juttelemaan mulle ja halaa ja niin poispäin. Muutenkin mulla on myös ikävä mun opettajaa, Noktulaa. Ihana ihminen, joka on vaan niin rajattoman kiinnostunu Suomesta ja musta ja aidosti vaikuttaa siltä että hän haluaa et mulla on hyvä olla täällä Swazimaassa. Noktula ja joitain sen luokan oppilaita oli siellä retkellä mukana ja siitä tää ajatusvirta kimpos.

Sit mentiin ajamaan vähän cartingautoilla. Pari ”kolariakin” tuli, mut voi että lapset näytti nauttivan jotenkin tosi paljon. Siinä ajojen lomassa syötiin lounaaks KFC kanasetti. Lounaat oli varmaan aamulla haettu sieltä ja joskus kahen aikaan me sit syötiin niitä. Puhuttiin Martiinan kans et tää on ainaki yks varma tapa hankkia salmonella. No mun maha ei missään tapauksessa ainakaan tykänny siitä, oli salmonellaa tai ei. 

"Heikko sydän palkitaan.." Habakuk - Lumen alla

13 october
Aamulla väsytti ihan hulluna ja mistään ei oikein meinannut tulla mitään. Olin vähän myöhässäkin ja sitä rataa. Tai no en myöhässä, mutta kuitenkin. Koitin vielä samalla ajatella aamun sessioita ja sitä, mitä siellä tekisin. Päätin piirtää numeroita. Opetin myös ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet, varpaat”. Sitten mulla oli palikoita ja aina kysyin kuinka monta. Yllättävän hyvin lapset osasivat. Phetsile on yks mun ehdottomista suosikkilapsista, vaikka ikinä ei saiskaan olla suosikkeja. Hän on melko paljon taitavampi kuin muut, osaa yksinkertaista englantia ja matikkaa, ehkä siinä syy.

Aamun tunnit menivät ihan hyvin, eipä me mitään hirveen ihmeellistä saatu aikaan, mutta toisaalta miten siellä voiskaan saada mitään hirveen ihmeellistä aikaan kun on yks opettaja kymmentä lasta kohden. Alussa ajattelin, että me piirretään VAAN numeroita eikä oikein tehdä mitään. Todellisuus on se, että noilla resursseilla ei voi edes yrittää opettaa millään tasolla yksilöllisesti. Tai voi yrittää mutta se ei oo hirveen mahdollista, koska kaikki tarvii ihan sikana huomiota. Jos opetettava asia on liian vaikeeta suurelle osalle -> turhautuu ja rupee hyppiin seinille. Numeroita ja kirjaimia kaikki osaa piirtää ainakin jollain tavalla. Tietyllä tavalla haluisin opettaa sanojen kirjottamista tai pluslaskuja edistyneemmille, mut mun ammattitaito ei ainakaan riitä pitämään kasassa koko pakkaa. Mihle nyt on luku erikseen, koska hän vaatii koko ajan vierelleen yhden aikuisen. Siinä onki sit tekemistä jos haluis jotain opettaa.

Pelasin myös dominoa lasten kanssa. Toinen tunti oli aika lailla leikkimistä. Mihle tuli sotkemaan meidän peliä ja kopeloimaan taas vaihteeks mun rintoja niin otin sen syliin enkä päästäny pois.  Täällä siis noi opettajat on kaivanu vuorotellen rintaansa esiin, kun Mihle on halunnut ja tänään kun en kaivanut omaani esille eräs oppilas teki sen puolestani. How cool is that? Se varmaan otti siitä jotenkin nokkiinsa ja just ennen ku kello soi, iski mua päähän jollain muovilaatikolla ja se sattu paljon. Siitä se laatikko sit kimpos Gcinilen silmäkulmaan. Kauhee huuto. Opettaja hieroi sitä kohta johon oli sattunut ja sanoi, että jos tekee niin, ei tarvitse mennä sairaalaan. Kun hän oli rauhoittunut sylissäni, Mihlen piti pyytää anteeks. Hän sitte päätti tönästä uudestaan.
Kauhee sirkus ja olin jo tehy suunnitelman , et ku kello soi ni juoksen vessaan ettei kukaan nää ku itken. No ei onnistunu se. Sit ku yks tuli siihen silleen et I’m sorry, ni seuraavaks niitä oli kymmenen ja ku opettaja vielä kysy että miten oon kokenu oloni täällä luokassa ni siitähän se vesiputous vasta herkes. Mut oon vaan väsyny ja ku yrittää kaikkensa olla tilanteen tasalla ja selvitä ja sit ku se tsemppaaminen laukee siihen et lapsi mätkäsee muoviboxilla päähän ni ei hyvin mee. Tulee sellanen itteensä pettyny olo. Kun rehtori kuuli että muaki osu, niin se oli jo viemäs mua sairaalaan.. :D Kun pääsin kotiin, itkin kaiken turhautumiseni ja ammattitaidottomuuteni ja huonommuuden tunteeni pois ja nukuin kolme tuntia. Vähän särkee päätä vieläkin, koska se osu ihan silleen että olisin saattanu ruveta itkemään, jos lapsi ei olis jaloissani huutanu.
Kaikki ei ymmärrä englantia ni on välillä vähän vaikea kommunikoida. Ja yhessäkin vaiheessa tuli sellanen fyysinen ahdistus ku kaikki van jotenkin roikku mussa. Yksi hiuksissa, toinen korvassa kolmas ristissä, yks oli sylissä ja toiset tahto et pelaan niiden kans ja sit oli vaan sellanen olo et en riitä tähän juttuun ja haluun upposuihkuun heti ku pääsen kotiin,  koska en tiiä mitä näillä pienillä käsillä on tehty ennen mun lääppimistä.
Mitä tästä kaikesta opin? Opettaminen on löperöä, koska ei yksinkertasesti ole resursseja. Älä hetkeäkään ajattele, että selkäsi takana tapahtuvat asiat ovat hyvin.. Varsinkaan jos luokassa on autisteja. Kaikenlaista lyömistä ja kohtelua mäkin siedän, mutta rajansa kaikella. Tee vain se, minkä pystyt äläkä edes yritä jakaa huomiotasi kaikille tarvitseville, koska se ei ole mahdollista. Silloin kun tuntuu, että voimat ovat vähissä, lepää ja nuku tarpeeksi. Älä yritä jaksaa, jos et jaksa. Tosi haastavaa joka tapauksessa ja kaikkea olen varmasti oppinut mitä en nyt vielä tiedäkään.

Sain kyydin kotiin. Itketti edelleen ja cdltä tuli biisi ”God have mercy..” ja sit oli vaan sellanen olo et just niin. Anna anteeks ei 77 kertaa vaan 7x77 kertaa eli ikuisesti ja aina.  Varsinkaan lapsille ei todellakaan kannata tai ei mielellään saa kantaa kaunaa mistään ja pitää antaa anteeks, koska ne ei tee juttuja tuhmuuttaan. Useinmiten. Oon niin ilonen, et huomenna on se retki Etelä-Afrikkaan pelejä pelaamaan ja siellä on valikoitunu ryhmä eri luokkien oppilaita eli saa hetken hengähtää. Ihanaa päästä vähän koulun ulkopuolelle ja nähdä settejä. Sinne on siis tullu vaan ne, joilla on rahaa. Se makso siis jotain kolme sataa randia. Eli tosi paljon täällä. Suomessa ei taitais olla mahdollista, et vaan valikoidut pääsee ”luokkaretkelle”. Monta järkytyspäivää peräkkäin ei välttämättä oo hirveen hyvä juttu. Tuli vaan mieleen.. 

Henkilökohtainen reviiri ja vähän Raamattua

12 october
Ei väsyttänyt ihan hirveästi, mutta kuitenkin niin paljon, että olin vähän herkällä päällä. Aamulla päätin että lähden torstaina retkelle etelä-Afrikkaan. Ihan jees. Käydään vaihtamassa randeja ja pitää muista ottaa passi mukaan. Tänään tuli ekaa kertaa sellanen olo, että painukaa hiiteen mä en jaksa teitä. Koulupäivän aikana en sin yks tyttö rupes kopeloimaan mun rintoja ja rajusti tempaisin hänen kätensä irti kuten kaikkina muinakin kertoina jolloin hän yritti sitä. Vähän ajan päästä katselin vierestä kun toinen opettaja kaivoi rintaa mitähän tuo olis ollu 7-9-vuotiaalle lapselle. Hän tosin asuu sairaalassa joten i varmaan ole intaruokinnassa ikinä ollutkaa, mutta pakkohan heidänkin on oppia, ettei toisten ihmisten tisseihin kajota noin vain. Vai onkohan tämä taas jotain vitsin länsimaalaista henkilökohtainen reviiri-ajattelua.

Tämän jälkeen kun olin jo vähän tolaltani, seinää pitkin kiipesi sisilisko. Tottakai luonnollinen reaktio siihen on se, että ruvetaan kiljumaan niin et korvat lähtee päästä. Yks poika hosu ensin metrimitan kanssa ja sit vielä harjan kanssa sen näkösenä et jotain on kohta ikkunasta läpi, kun yritin ottaa harjan pois pojalta hän suuttui niin että huitaisi opettajan juomapullon lattialle kumoon. Sisiliskon tuomio oli seinäänlittaantumiskuolema. Siinä sitä sirkusta jo olikin ja kaiken kukkuraksi melkein kaikki halusivat yhtä aikaa vessaan ja sattuneesta syystä en päästänyt kun yhden, mutta sekin on taas jotain vitsin vääriä toimintatapoja, joita ei suosita täällä. Tämän seurauksena samainen poika, joka aiemmin oli kaatanut juomapullon, oli menossa täyttämään sitä, en päästänyt häntäkään, koska samalla olisi pitänyt päästää 8 muuta ja siitäkös vasta riemua irtos, kun hän kivasti veti kilarit.
Tässä vaiheessa mä sanoin itteni irti. Tehkää mitä haluutte, mua ei kiinnosta, mä en jaksa ja en ees ymmärrä mitä helvettiä te puhutte. Herkistyin tilanteesta vähän, kun adrealiinit oli ollu pitkään ihan katossa ja kun tilanne laukes, herkistyin. Kaikki jotenkin kokoontu mun ympärille ja tuli pyytelemään anteeks. Ihan vierasta mulle. KLopulta tokasin että oon fine niinku olinki, mut se sellanen itelle vieraalta tuntuva jopa väärä huomio ei ainakaan helpottanu tilannetta ja halusin vaan itelleni hetken ajatusten kokoomiseen.
Oli jotenkin tosi harmaa päivä. Satoi sumua. Kävelin kotiin se teki pitkästä aikaa tosi hyvää. Itkin. Pyysin myös äitiä soittamaan. Kävely sateessa kuunnellen ”I praise you in this storm..” oli jollain tasolla terapeuttista. Kuten myös kyynelten vierittäminen. Puhuin myös äitin kanssa puhelimessa. Ja se oli voimauttavaa. Nukahdin kissan kanssa Miran sänkyyn. Kun Martiina tuli kotiin, heräsin ja rupesin ajattelemaan illan raamikseen menoa ja huomista jotain oppituntia. Todennäkösesti matikkaa.

Oltiin siellä young adults bible study groupissa. Mentiin taksilla. Alusa oli teetä ja jutustelua, mutta yllättävän täsmällisesti seittemän jälken alotettiin käymään aihetta. Käsittelimme aviorikosta. Aluks keskusteltiin yleisesti aviorikoksesta ja sit mitä raamattu sanoo. Oli väitteitä ja kysymyksiä ja me satiin monisteet mistä seurata, mutta keskustelu oli kantava voima. Lopussa vielä rukoiltiin. Oli tosi outoa olla raamatun äärellä englanniks enkä oikein uskaltanu sanoa mitään. Rukoileminen ääneen englanniks tuntu tosi vieraalta ajatukselta. Mut oli kyllä ihan hauska kun miitti oli kuitenkin englanniks ja tosi monet tuli juttelemaan ja ymmärti mitä puhuttiin. Se oli fantastista. Uskovien yhteyttä parhaimmillaan. Ainakin päälisin puolin rakkauden merkitys on täällä ymmärretty jotenkin paremmin kuin suomen seurakunnissa keskimäärin. Vastaanotto oli tosi lämmin. Saimme kyydin ja meitä kutsuttiin eri juttuihin ja saatiin paikallisten numeroita yms. Oli pakko päästä purkamaan päivän paineet tänne ennen ku meen nukkumaan. Kello on jo liikaa, mutta oli hauska päästä liikkeelle auringon laskun jälkeen. 10.10 pm aatuutilullaa anna unen tulla. 

maanantai 11. lokakuuta 2010

hulluja unia ja päivän kulkua 11.10

En saanu millään nukuttua eilen illalla. Olin kyllä ysin aikoihin sängyssä ja oli rauhallista niin että ois voinu nukkua mutta ei. Oli jotenkin niin tuskasen kuumaa ja levotonta myös oli elämä. Kello tuli varmaan lähemmäs 12 ja kaikki oli vielä hereillä, ihan hooseeta. Näin vielä ihan hullua unta, missä oltiin just tultu ulkomaan harkasta kotiin ja neljä mein luokalta oli kuollu. Sit yhtäkkiä oltiin meiän vanhalla ala-asteella ja yks opettaja sekos ja rupes ampuu. Kaikki muut kuoli, mut muhun se ei osunu, vaikka yritti. Sit mä otin aseen pois ja ammuin sitä opettajaa jalkaan tai käteen tai johonki sellaseen. Heitin aseen koulu uima-altaaseen ja opettaja hyppäs perässä noutamaan sitä ja hukku. Emma ja Riikka koki ainakin kovia. Sit heräsin, joku 6 minuuttia ennen herätyskelloa. En sitte nukkunu enää. Aamulla vielä toivoin, että koulussa ei olis mitään ihmeellistä.
Aamu meni kivasti Mihlen kanssa ja avustajan tehtävissä, mutta iltapäivällä opettjilla oli retkeen liittyvä meeting joten olin yksin 22 EHA-tasoisen lapsosen kanssa, jippijaijee!! Ei mua silleen hirveesti väsyttäny, mut nyt on ihan poikkinainen olo ja koitan tässä kattella kivoja yöpaikkoja lomaa varten. Ihan hauska päivä tähän asti, lämpöasteita joku 35 ainakin ja melko kuuma. Onneks täällä mein majapaikalla tuulee, kun tää on vähän kukkulalla. Kohta vois ehkä pulahtaa uimaankin, vaik vesi onki aika viileetä, en oikeen ymmärrä miten se niin viileenä pysyykin. Et ihan kiva talvi täällä, onks Suomessa samanlaista? Ai ei vai, no voi harmi :D Sori, ihmiset..

Sibebee..

10 October 2010
Sibebe Rock. Heräsin aamulla 7.50. Laura soitti 7.52 että ollaan lähössä kiipeemään sibebe rockille. Olin ihan into piukeena. Menin Bombasokselle ja lähdettiin matkaan. Sen toisen suomalaisryhmän yhteyshenkilö tuli mukaamme. Voi mitä maisemia jo matkalla!! Lähes vesiputouksia ja veden ollessa korkealla uimapaikka, jylhiä vuoria taustalla ja paikallista elämänmenoa ihan mutkittelevan tien vieressä. 25 randia maksoi vuorelle kiipeämisen lysti.
Lähdimme aivan tolkutonta vauhtia. Jossain vaiheessa tuli vaan niin paha olo et  oli pakko pysähtyä. Pari muutakin tyttöä jäi siihen meiän kans lepäämään ja osa jäi ottamaan valokuvia ja tuli sit meiän vauhtia kans. Vettä oli pitäny kantaa huomattavasti enemmän tai vastaavasti olis pitäny lähteä aiemmin. Mietin jo yhessä vaiheessa et jaksanko tulla ylös asti ollenkaan, mut sitten hidastettiin aika rajusti nin silleen se meni ihan kivasti, ehti ottaa vähän valokuvia ja kaikkea jutskailla.
Alussa oli ihan tolkuton nousu. Siihen meinasin kuolla, mut sen jälkeen helpotti, tuli tasaisempaa ja mukavaa vähän irlantilais/skottityyppistä maastoa lehmineen ja asuinmajoineen. Nurmikentillä oli kainkenlaisia outoja kasveja ja sairaan ruma lehmä. Ennen viimeistä nousua istuimme hetken kiven lohkareen alla, mistä lähdimme kapuamaan kiven lohkareiden sisällä kulkevaa salakäytävää pitkin. Siellä sai välillä oikeasti kiivetä, mutta oli siistiä mennä kallion sisällä. Yhdessä kohdassa miehet nosti meitä tyttöjä alas kalliolta ja se oli aika jännittävää. Viimeinen rykäisy. Voimat olivat vähissä ja maisemat senkun kaunistuivat. Mutta ylhäällä se vasta komeaa olikin. Olin ylpeä itsestäni ja nautin vaeltamisesta ja jalat tykkäsivät olla kunnon kengissä. Käytiin vielä syömässä ja juteltiin, mitä kaikkea täälä swazimaassa voisi nähdä. Malolotjassa on joku köysijuttu ja slummialuekirtoajelu olis kai jossain vaiheessa luvassa. Ajattelin kysyä et jos pääsisin sinne köysijuttuun mukaan. Oli kerta kaikkiaan hieno reissu ja hauska tavata Jorma livenä ja myös muita siitä suomalaisporukasta. Kiitos ja kumarrus, keba kuittaa.

pinnallista turismia ja diippejä settejä..

Käytiin Ezulwiinin torilla ja ostin kaikkea kivaa salaatin ottimista koreihin. Myös Nooan arkki tarttui matkaan. Aika normipäivä. Nyt on masu täynnä ja kuva söpöstä afrikkalaislapsesta koneella <3 Illalla oli vielä ihan hillitön ukkosmyräkkä. Alko joskus kuuden aikoihin ja vielä puol kahen aikoihin heräsin jäätävään rytinään ja ukkoseen. Kuuteen mennessä se oli onneks jo rauhottunu. Pelattiin siinä sitte sähkökatkon aikana bonanzaa ladattavan lampun valossa :D Sähkökatkot täällä on vähän silleen ja tälleen. Kyllä niitä välillä on mut ne kestää niin vähän aikaa yleensä et se on vaan kiva viihdyke-elementti elämässä täällä. Jotenkin toivoisin et näkisin myös erilaisen puolen swazimaasta. Sellasen todellisen, köyhyyden ja kurjuudenkin. Nyt hostellissa elellessä, uima-altaassa on vettä, suihku ja vessa toimii vedellä, eikä sisällä oo mitään kärpästä vaarallisempaa.. Jotenkin koko ajan on sellanen olo et tässä ei oo kaikki, jotain puuttuu, tää ei oo koko totuus. Vaikka se varmasti on karu, mut haluisin nähdä myös sen toisen puolen. Albinomurhat on varmasti yks osa sitä toista puolta, mut entäs sellanen tavallinen köyhyys ja Aidsin aiheuttama suru/puute.. Miten se näkyy täällä, sen haluaisin nähdä ja kokea, vaikka se rikkoisikin jotain minusta tai siitä kuvasta, joka mulla on Swazimaasta.

swazivalssia ja nipin napin tilanteita..

Väsytti kyllä aika paljon, koska eilen en saanut nukuttua.. Aamulla opettajat lähtivät jotakin matkustuslupa-asioita hoitamaan ja meinasin aluksi jäädä yksin 22 EHA-tasoisen oikeastaan vain swatia puhuvan oppilaan kanssa, mutta onneksi rehtori järjesti toisen opettajan avukseni. Tauon jälkeen sama toistui. Teimme koko päivän oikeastaan ei mitään ja kauhea sirkus oli meneillään koko ajan. Ja aivan varmasti tekivät kaikkea, mitä ei olis saanu.. Tietokone koki aika kovia, paperit oli mytyssä lattialla ja niin edelleen..
Tänään oli vaan niin paras päivä!! Meillä oli viimesellä tunnilla kulttuuri/draama-aiheen yhteydessä koko koulun yhteistä tanssia. Mä opetin yhelle tytölle valssia ja sit vähän ajan päästä siinä oli ihan mukava jono tyyppejä, jotka halus kans oppia. Partneri vaan vaihtu lennosta ja tanssittiin diskomusan vauhdissa valssia, mikäs siinä! Opin myös muutamia swazimuuveja:D