Henkilökohtainen reviiri ja vähän Raamattua

12 october

Ei väsyttänyt ihan hirveästi, mutta kuitenkin niin paljon, että olin vähän herkällä päällä. Aamulla päätin että lähden torstaina retkelle etelä-Afrikkaan. Ihan jees. Käydään vaihtamassa randeja ja pitää muista ottaa passi mukaan. Tänään tuli ekaa kertaa sellanen olo, että painukaa hiiteen mä en jaksa teitä. Koulupäivän aikana en sin yks tyttö rupes kopeloimaan mun rintoja ja rajusti tempaisin hänen kätensä irti kuten kaikkina muinakin kertoina jolloin hän yritti sitä. Vähän ajan päästä katselin vierestä kun toinen opettaja kaivoi rintaa mitähän tuo olis ollu 7-9-vuotiaalle lapselle. Hän tosin asuu sairaalassa joten i varmaan ole intaruokinnassa ikinä ollutkaa, mutta pakkohan heidänkin on oppia, ettei toisten ihmisten tisseihin kajota noin vain. Vai onkohan tämä taas jotain vitsin länsimaalaista henkilökohtainen reviiri-ajattelua.

Tämän jälkeen kun olin jo vähän tolaltani, seinää pitkin kiipesi sisilisko. Tottakai luonnollinen reaktio siihen on se, että ruvetaan kiljumaan niin et korvat lähtee päästä. Yks poika hosu ensin metrimitan kanssa ja sit vielä harjan kanssa sen näkösenä et jotain on kohta ikkunasta läpi, kun yritin ottaa harjan pois pojalta hän suuttui niin että huitaisi opettajan juomapullon lattialle kumoon. Sisiliskon tuomio oli seinäänlittaantumiskuolema. Siinä sitä sirkusta jo olikin ja kaiken kukkuraksi melkein kaikki halusivat yhtä aikaa vessaan ja sattuneesta syystä en päästänyt kun yhden, mutta sekin on taas jotain vitsin vääriä toimintatapoja, joita ei suosita täällä. Tämän seurauksena samainen poika, joka aiemmin oli kaatanut juomapullon, oli menossa täyttämään sitä, en päästänyt häntäkään, koska samalla olisi pitänyt päästää 8 muuta ja siitäkös vasta riemua irtos, kun hän kivasti veti kilarit.

Tässä vaiheessa mä sanoin itteni irti. Tehkää mitä haluutte, mua ei kiinnosta, mä en jaksa ja en ees ymmärrä mitä helvettiä te puhutte. Herkistyin tilanteesta vähän, kun adrealiinit oli ollu pitkään ihan katossa ja kun tilanne laukes, herkistyin. Kaikki jotenkin kokoontu mun ympärille ja tuli pyytelemään anteeks. Ihan vierasta mulle. KLopulta tokasin että oon fine niinku olinki, mut se sellanen itelle vieraalta tuntuva jopa väärä huomio ei ainakaan helpottanu tilannetta ja halusin vaan itelleni hetken ajatusten kokoomiseen.

Oli jotenkin tosi harmaa päivä. Satoi sumua. Kävelin kotiin se teki pitkästä aikaa tosi hyvää. Itkin. Pyysin myös äitiä soittamaan. Kävely sateessa kuunnellen ”I praise you in this storm..” oli jollain tasolla terapeuttista. Kuten myös kyynelten vierittäminen. Puhuin myös äitin kanssa puhelimessa. Ja se oli voimauttavaa. Nukahdin kissan kanssa Miran sänkyyn. Kun Martiina tuli kotiin, heräsin ja rupesin ajattelemaan illan raamikseen menoa ja huomista jotain oppituntia. Todennäkösesti matikkaa.

Oltiin siellä young adults bible study groupissa. Mentiin taksilla. Alusa oli teetä ja jutustelua, mutta yllättävän täsmällisesti seittemän jälken alotettiin käymään aihetta. Käsittelimme aviorikosta. Aluks keskusteltiin yleisesti aviorikoksesta ja sit mitä raamattu sanoo. Oli väitteitä ja kysymyksiä ja me satiin monisteet mistä seurata, mutta keskustelu oli kantava voima. Lopussa vielä rukoiltiin. Oli tosi outoa olla raamatun äärellä englanniks enkä oikein uskaltanu sanoa mitään. Rukoileminen ääneen englanniks tuntu tosi vieraalta ajatukselta. Mut oli kyllä ihan hauska kun miitti oli kuitenkin englanniks ja tosi monet tuli juttelemaan ja ymmärti mitä puhuttiin. Se oli fantastista. Uskovien yhteyttä parhaimmillaan. Ainakin päälisin puolin rakkauden merkitys on täällä ymmärretty jotenkin paremmin kuin suomen seurakunnissa keskimäärin. Vastaanotto oli tosi lämmin. Saimme kyydin ja meitä kutsuttiin eri juttuihin ja saatiin paikallisten numeroita yms. Oli pakko päästä purkamaan päivän paineet tänne ennen ku meen nukkumaan. Kello on jo liikaa, mutta oli hauska päästä liikkeelle auringon laskun jälkeen. 10.10 pm aatuutilullaa anna unen tulla.