Skolee ja ryhmä Ctä..

6.10

Tänään menin ekaa kertaa ryhmä C:hen. Vähän kun olis alottanu koulun uudestaan. Olin vaan ihan pihalla kaikesta, enkä oikein tiennyt miten päin olla. Lisäksi se opettaja, joka ensin tuli siihen mun kanssa.. En oikein tiedä tykkäänkö hänestä vai mitä kummaa.. Ensivaikutelma ainakin on kovin omituinen. Hän riiteli jonkun kanssa puhelimessa ja jos yhtään ymmärsin oikein niin ehkä mahdollisesti lasten joistain kuluista tai jostain en tiedä, kun oli vähän omituinen tilanne. Ekaa päivää luokassa ja heti jouduin todistamaan jotain kummaa puhelinriitaa. Aluksi meillä piti olla Religious Educationia anteeksiannosta, mutta yhtäkkiä opettajat lähtivät johonkin kokoukseen ja jäin kaksin erään toisen randomtyypin kanssa. Oppilaiden tehtävänä oli kirjoittaa oma nimensä ja päiväys värityskuvien yhteyteen. Kukaan ei oikein kertonut mitä tapahtuu tai miksi ja oli vähän heitteillä oleva olo. Ikävöin edelliseen luokkaani ja oikeastaan halusin kotiin.

Toisaalta päivä oli mielenkiintoinen. Pienimmät oppilaat puhuivat varsin sujuvaa swatia mulle, enkä ymmärtänyt sanaakaan. Luokka oli suunnilleen sen tasoinen, missä olen suomessakin ollut.. Erona oli vaan se, etten ymmärtänyt mitä he puhuvat, enkä voinut antaa ohjeita heille ymmärrettävällä tavalla. Hymyilin vain kauniisti. Osa kiipeili sylissä, kopeloi naamaa ja hiuksia ja se oli outoa. Edellinen ryhmäni oli niin paljon parempitasoisia, etten ehkä ollut osannut kuvitellakaan tällaista. Mutta jo itsessään se seikka, että olin pienten afrikkalaislasten kanssa tekemisissä, oli jännittävä.

Tavallinen koulupäivä alkaa vähän ennen kahdeksaa assemblyllä eli sellaisella pienimuotoisella rukoushetkellä, jossa lauletaan ylistyslauluja. Keskiviikkoisin se on pidempi, koska silloin on samassa jotain kuorojuttuja. Kun lauluja on laulettu riittävästi, rukoillaan yhteen ääneen joku swatin kielinen ”isä meidän”, joita on muutamia erilaisia ja sen jälkeen tulee ”Good morning teachers, good morning brothers and sisters, Brothers and sisters, we meet in peace”. Oppitunti on merkitty alkamaan viittä yli kahdeksan, mutta viittätoista yli taitaa olla lähempänä totuutta. Yhtäjaksoista opetusta kestää aina kymmeneen saakka, jolloin on ruokatauko. Oppilaat saavat koulusta jonkinlaisen ruoan, yleensä riisiä ja papumömmöä. Opettajilla on ruokalassa vahtivuorot ja vahtivuoron jälkeen voi mennä syömään omia eväitä. Aika usein ruokailussa on rauhallista, mutta taas tänään pari riitapukaria heitti ruokansa lattialle.. 11.00 jatkuu opetus, joka kestää aina kello 13 asti. Yhdeltä on taas assembly, joka on sisällöltään about sama kuin aamuisinkin, tervehdyksissä tosin on good afternoon.

Kaksi tuntia on aivan liian pitkä aika yhtäjaksoiseen keskittymiseen. Muistan, kun joskus lukiossa puolentoista tunnin tunneilla, ei vaan kyennyt keskittymän niin pitkään yhteen menoon. Miten sitten ikätasoltaan 3-8-vuotiaat eriasteisesti kehitysvammaiset lapset voisivat kyetä vielä pidempään aikaan? Aion kysyä tätä vielä, millä tällaista tuntijakoa perustellaan. Siinä erityiskoulussa, jossa olin Suomessa, päivä oli jaettu noin puolen tunnin mittaisiin pätkiin. Ainoastaan ulkoilu saattoi kestää pidempään. Yleisemminkin, jollekin aineelle oli varattu puoli tuntia, mutta jotain ei juuri sinä päivänä napannut tai väsytti, sitten tehtiin jonkun toisen aiheen tehtäviä. Ja enemmänkin mentiin lapsen kykyjen ja voimien mukaan kuin lukujärjestyksen.  Suomessa on ehkä enemmän keskitytty henkilökohtaiseen ohjaukseen. Tuossa ryhmä C:ssä oli 18 oppilasta ja kaksi opettajaa. Suomessa EHA1 luokassa saa olla korkeintaan 8 oppilasta ja aikuisia siellä on erityisopettaja, ylimääräinen aikuinen sekä oppilaiden henkilökohtaiset avustajat. Ja vieläkin enemmän tukea tarvittaisiin.


7.10

Voi, mikä myrsky!! Nyt on salamoinu ja ukkostanu kahtena iltana niin, ettei nettiin oo päässy. Mutta on ollut kyllä Luojan taideteoksessa ihastelemista. Erilaisia värejä ja valoja, jylinää, sadetta ja salamoita, mutta ei sadetta. Kaikenlaista on löytynyt. Hauska nähdä tuo kaupungista poispäin avautuva laakso muunkinlaisena kuin rauhallisessa auringonvalossa kylpevänä. Sadesää oli ihan kivaa vaihtelua, mut oishan se ihan positiivista, jos huomenna ei satais.

Tänään oli huomattavasti paljon vähemmän ahdistuneempi päivä. Löysin omatoimisesti tekemistä ja vielä aika helpostikin. Olin erään tytön kanssa, joka ei nää kunnolla. Hänellä on lisäksi tapana karkailla ja sännätä toisiin luokkiin. Hänelle koitin keksiä jotain rakentavaa tekemistä ja katsoa hänen peräänsä. Lisäksi minulle annettiin sellaisia avustavia tehtäviä, joihin toivoinkin pääseväni. Tein erään edistyneemmän pojan kanssa eri tehtäviä, mitä muut. Rajojen asettaminen ei ollut enää se ykköshaaste, se tuli jo jostain selkärangan tienoilta, mutta tällä hetkellä koen, että kieli on ykköshaasteeni. Mitä vaikeammin vammaisiin mennään, sitä vähemmän he ymmärtävät englantia, hyvä jos swatiakaan.

Toinen opettajista on tekemässä harjoitteluaan tällä hetkellä täällä Ekwetsembenissä. Hänen opettajansa tuli käymään ja oli sitä mieltä, että näille oppilaille pitäisi opettaa enemmän matematiikkaa ja englantia. Olimme molemmat sitä mieltä, että mitä helvettiä ne tekee jollain englannin kieliopilla, jos ei osaa ylittää katua oikein ja jää auton alle? Oikein kiukutti. Olin jotenkin siihen asti ollut kovin yllättynyt tämän koulun edistyksellisyydestä ja monet opettajat jopa kehuvat lapsia, kun he toimivat oikein. Opetuskin pyrkii olemaan käytännönläheistä. Toki jos tekee jotain pahasti väärin, myös jonkinlaiset fyysiset kuritoimenpiteet kuten nipistäminen ovat sallittuja.

Olin hetken yksin noiden 22 noin EHA1 tasoisen lapsen kanssa. Pelattiin jalkapalloa. Oli vähän sellainen hetki siinä että ”ai, minä yksin noiden kaikkien kanssa tuonne ulos.. Ei kai nyt sentään, aa okei, tulkaas tännepäin, mennään pelaamaan…” Mut eipähän ollu mun vastuulla. Tietääköhän opettajat, että mulla ei voi olla kokonaisvastuuta siitä, mitä teen, vaan vakiopettajat vastaa? Kun juttelin heidän kanssaan luokkien koosta täällä ja suomen erityisluokkien koosta, he olivat aivan hämmästyksissään kertoessani eräästä harjoittelupaikasta, jossa oli 7 oppilasta luokassa ja aikuisia 4+ minä opiskelijana. Eipä taida olla kovin yleistä täällä. Mietiskelin tässä et pystyisinkö asuun swazimaassa. Kyllä mä varmaan pystyisin, mutta kieli pitäis opetella. On tää kuitekin niin jotenkin eri tupsahtaa vaan uuteen kulttuuriin vieraana ja outona. Menis hetki ennen ku tätä vois ruveta sanoon kotimaakseen, pitänee ehkä miettiä tota lähetystyöjuttua uudemman kerran..