Mr Zondin kihlajaisjumalanpalvelus ja muuta sellasta..

26.9 

Sunnuntai. Aamu. Sovittiin, että lähdetään yhdeksältä, no ei ihan siihen päästy mutta kuitenkin suunnilleen. Oltiin menossa Jesus Calls Worship Centeriin paikalliseen serviceen eli jumalanpalvelukseen. Oltiin vähän myöhässä, koska ajettiin kivasti bussilla ohi = Manziniin saakka. Tultiin kombilla takasin päin ja löydettiin mesta lähes vaivatta.

Ylistelyt oli jo käynnissä, kun mentiin sinne, mutta oltiin kai ihan sopivasti siellä, koska sinne virtas koko ajan lisää jengiä.. Saarnasta yritin aluksi saada selvää, mutta ne mokomat huusi niin kovaa sekä swatiks että englanniks, ettei mitään järkeä. Puhuja huusi tulkin päälle ja tulkki puhujan. Ois ny ees huutanu vähän hiljempaa, ni ois voinu saada jotain selvääkin, mut ei. Piti huutaa täysiä niin, et ääni oikeen särky toistolaitteissa. Ainoo mitä sain suunnilleen selvää oli se, et ”Jesus is the key”. Mun muistiinpanoissa lukee myös näin: ”Shouting, shouting and shouting and I can’t understand any single word.” Jossain kohtaa vaan luovutin, en jaksanu kuunnella ja päätäkin rupes särkee. Siellä Manzinissa oli tosi kuuma, niin myös siinä konserttisalia muistuttavassa rakennuksessa. Meillä oli ihan liian vähän vettä mukana ja palvelus eikun jatku vaan.

No palvelus loppu ja jengi ryntäs (= afrikkalaisessa merkityksessä) pihalle. Mä kans menin hetkeks ulos haukkaamaan raitista ilmaa, vaikka ei se hirveesti sen viileempää ollukaan. Sitten vietiin Mr Zondille kukkia ja lakuja sekä onniteltiin. Tehtiin hiljaisessa yhteisymmärryksessä sellanen päätelmä, että kukaan muu ei tuonu kukkia. Ehkä täällä ei oo tapana, ja toisaalta järkevämpää ilmasto huomioiden oliskin viedä jotain nuutumatonta. Me päädyttiin muutamaan sukukuvaan ja oltiin vielä erityiskutsuvieraita.

Tätä kaikkea hulabaloota seuras meiän kaikkien kyytien järjestely, sitä ei kukaan tietystikään ollut tullut ajatelleeksi aiemmin. Asia järjesty kuitenki parhain päin, sillä me päästiin auton lavalle. Täällä on tosi paljon sellasia avolavasia autoja, joissa ihmiset matkustaa lavalla.. Mistään turvavöistä täällä puhutakaan. No mein mestan jenkkiomistajien autossa on kyllä, mut ei oikeen hirveesti muuten. Ei busseissa, eikä kombeissa missään, takseissa on useimmiten turvavyöt. Auton lavalla oli kyllä makee fiilis, kun tuuli vasten kasvoja ja sieltä sai otettua hauskoja kuvia kaupungista ilman, että tarvis pelätä, että joku ryöstää mun kameran.

Juhlapaikalla oli tietysti valmistelut vielä vaiheessa ja siinä ruokaa odotellessa vähän koristeltiin paikkaa vielä. Ruokana oli riisiä, johon oli sekoitettu herneitä ja vähän jotain muita kasviksia. Sitten oli kahta lihakastiketta ja kanaa. Kaikissa oli tietysti luut mukana. Lisäks kurpitsamuusia ja pinaattisipulipaistosta. Me jouduttiin lähteen aikasemmin pois kuitenkin, koska täällä tulee kuuden aikoihin pimeä ja pimeällä liikkumista ei suositella edes paikallisille. Mut oltiin ihan hyvissä ajoin, vaikka mentiinkin bussilla.

Bussissa onnistuin tunkemaan itteni kahden paikallismiehen väliin ja koin suurta ahdistusta tilanteesta. He toimivat niin kuin tässä kulttuurissa kuuluukin - tiivistetään, että muutkin mahtuu, mutta minä länsimaisena henkilökohtaisesta reviiristäni tietoisena en jotenkin kyennyt ymmärtämään, miten mun molemmin puolin on vieraita miehiä ihan ihossa kiinni. Tilannetta helpotti onneksi se, että molemmilla oli lapsi sylissään, joten eivät he ehkä ihan paholaisesta seuraavia olleet. Bussin telkkarista tuli joku väkivaltainen leffa. Taas pääsi ainainen psykologini valloilleen, kun pohdin sitä, mitenköhän tuon setin tsiigailu vaikuttaa noin 3 ja 7- vuotiaisiin lapsiin, jotka into piukassa kuikuilivat TVn tapahtumia isänsä sylistä. Lopulta päädyin lievittämään ahdistustani kuuntelemalla musiikkia ja ennen ku oltiin päästy kaupungista pois, olin nukahtanut.