29.09
Ahdistaa tällä hetkellä aika paljon. En pysty soittamaan kotiin, enkä vastaanottamaan puheluita. Ainoa mitä tällä hetkellä pystyn tekemään on lähettää viestejä kotiin. Netti ei oikeen taaskaan toimi ja argh. Nyt rupee pikku hiljaa hiipimään sellanen kotikaipuu ja ahdistus siitä, ettei voi pitää yhteyttä Ehkä sitä voi kulttuurishokin tapaiseksikin kutsua. Ei oikeen mitään yhteyttä kotiin ja oon jossain maapallon toisella puolella.
Oon kyllä tykänny olla ja siistiä, kun meitä on kuitenkin suomalainen porukka täällä, et voi myös puhua Suomea ja aika paljon sitä tehdäänkin. Töissä ja asioidessa tietysti englantia käytetään. Paikallisten kanssa puhuminen on aika ajoin todella haastavaa kun ei oikein saa mitään selvää mitä toinen sanoo. Erityisesti puhelimessa on vaikea puhua, kun ei ymmärrä. Ja vaikka kysyisi monta kertaa uudestaan, ei välttämättä siltikään saa mitään selvää. Eilenkin kun mein kombikuski soitti, en saanu mitään selvää. Ei siinä oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin sanoa oma asiansa ja toivoa, että esimerkiksi taksi tulee sinne minne on sovittu.
En nyt kuitenkaan sanoisi, että äitiä tai vanhempia varsinaisesti olisi ikävä tai haluaisin jotenkin pois täältä. Ei. Mutta haluaisin pitää yhteyttä. Jo pelkkä tieto siitä, että voin puhua puhelimessa vanhempien kanssa, olisi riittävä helpotus tähän tilanteeseen. Eilen oltiin toisten pohjanmaan vaeltajien kanssa House On Fireissa. Siellä eräs tyttö sanoi, että heille oli annettu joku numerosarja, mikä pitää pistää eteen, jos haluu soittaa näihin Swazimaan numeroihin. Se helpotti ja Laura lupas lähettää mulle sen numeron, jee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti