Manzinia ja myllerrystä rivien välissä..

Oltiin tänään Eevan ja Pauliinan kanssa tutustumass Manzini Youth Careen. Se oli mielenkiintoinen paikka. Alussa tavattiin sosiaalityöntekijä, joka esitteli itsensä ja hän pyysi Satua, Jonnaa ja Tonia kertomaan organisaatiosta ja sen perustamisesta ja muusta suomeks, jotta me varmasti ymmärrettäis.. Musta se oli jotenkin hassusti ajateltu, mut ihan hauska silti. Eipä menny ainakaan asioita ohi. Siinä niiden toimistolla istuttiin hetki ja kuunneltiin kun nää kerto tosta paikasta.

Manzini Youth Carella on 5 poikakotia siinä lähistöllä ja yks koti kauempana, missä on poikia ja tyttöjä. Järjestön tarkotuksena on etsiä kaduilta poikia ja tyttöjä, jotka elää siellä ja jutella heidän kanssaan sekä saada heidät tulemaan toimistolle haastatteluun, jotta he voisivat päästä poikakotiin asumaan. Heille tarjotaan kodeissa ruoka ja majoitus sekä koulumahdollisuus tai vastaavasti ammatillista koulutusta. Myös oikein köyhien perheiden lapsia saattaa asua kodeissa koulumahdollisuuden takia.

Me käytiin kiertämässä eri kodeissa ja meille näytettiin paikkoja. Päästiin auton lavalle ja se oli hullu, hauskaa ja ennen kaikkea ei niin mukavaa, miltä se näyttää. Pääasiassa kaikissa kodeissa oli jonkinlainen huone läksyjen teolle ja yhteiselle kokoontumiselle sekä nukkumista varten yksi Sali, jossa on paljon kerrossänkyjä. Yhdessäkin nukkui 20, eikä se edes tainnut olla isoin Sali. Oli kyllä hauska nähdä, missä nämä pojat asuvat ja missä tukiopetusta pidetään. Kiertäessämme ne, jotka olivat harjoittelussa MYC:llä kertoivat, mitä he missäkin tekevät.

Oli kyllä mielenkiintoinen päivä. Käytiin vielä yhdessä syömässä ja sit vielä vähän Eevan kanssa shoppailtiin. Ostin sellasen hienon päivänvarjon, millasia täällä kaikilla on. Oli aika pitkä päivä, mutta olen iloinen tästäkin päivästä. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että kiitos Jeesus, että oot antanu mulle tän mahdollisuuden tulla tänne ja kiitos kaikesta, mitä saan kokea täällä. Yhteenkuulumattomuuden tunne on sanoinkuvaamattoman raskasta, mut en nyt tiiä.. Kai kaikki asiat loppupeleissä vois olla pahemminkin, mut ku on kaukana omasta turvallisesta elinpiiristään, ni kaikki pikkuasiatki tuntuu jotenkin isommilta.