tiistai 26. lokakuuta 2010

Autoilua ja Simunye Club Fair

23. oct
Aamulla heräsin omia aikojani joskus ysin paikkeilla ja nousin, koska oltiin puhuttu jotain Simunyeen lähtemisestä. Olin menny aika myöhään nukkumaan, mut ei mua hirvesti väsyttäny. Lopulta päätettiin hakea auto. Käytiin myös kaupassa. Gama kertoi meille menomatkalla, että Simunye Club Fair on vain vähän Hlanen Game Parkin jälkeen oikealla puolella ja sinne on todella helppo löytää. Kävimme hakemassa Eevan ja Jammun Cathmarilta ja lähdimme matkaan.

Eka pysähdys oli Ezulwinissa, kun menimme syömään. Johan kesti. Siellä ravintolassa oli joku harjoittelija, joka ei oikein osannut ottaa tilauksia selkeästi ylös. Meiltä käytiin moneen kertaan kysymässä, mitä tilattiin. Ja kesti ja kesti. Laskussakin oli vielä jotain virheitä. Mut oli kyllä aikas hyvää silti, söin kanasalaattia. Aika vakkari.

Joskus kahen jälkeen päästiin jatkamaan matkaa. Siitä se sit aika sujuvasti lähti meneen. Yhessä välissä pidettiin pieni tauko ja mä pääsin ajamaan autoa. SE OLI SIISTIÄ. Vaikka aika jännittävää, mut ajoin autoa vääränpuoleisessa liikenteessä. Hui.

Simunye Club Fair oli osaltaan mikkelin markkinoiden tyylinen, missä kojuja oli paljon samoin kuin kaikenlaista pientä myytävääkin. Lisäks se oli vähän ku tivoli. Siellä oli karusellia ja vähän muunkinlaisia laitteita ku possujuna, mut ei kuitenkaan mitään vuoristorataa. Mut sit kuitenkin pääpointti oli siinä, et siellä soi musa ja ihmiset jammaili sen tahdissa sekä nautiskeli eriasteisia virvoitusjuomia. Mulla on sellanen esite, missä on ohjelma laitettu ylös. En nyt muista muita esiintyjiä ku Twistedin ja Bholojan. Twisted oli aikas kamala. Hirveillä asuilla varustettu tyttötrio, jotka laulo covereita biiseistä. Biisit oli hyviä, mut ei niiden esittäminä ja se asu vei kyllä viimesetki pohjat koko showlta.

Bholoja oli edelleen aivan loistava. Tykkäsin. Sillon ku Bholoja alotti ni mentiin lähemmäs ja mä menin ottamaan kuvia vähän lähempää vielä mihin noi muut jäi. Eka otin kuvia ja sit vaan jäin siihen ni yks tyyppi rupes juttelemaan mulle. Se oli jotenkin tosi mukava samoin ku sen kaverikin. Ei yhtään sellasia päällekäyviä, mitä oon tässä viime päivinä haalinu ympärilleni. Toinen niistä käänsi mulle englanniks sitä mitä Bholoja laulo.

Manzinia ja myllerrystä rivien välissä..

Oltiin tänään Eevan ja Pauliinan kanssa tutustumass Manzini Youth Careen. Se oli mielenkiintoinen paikka. Alussa tavattiin sosiaalityöntekijä, joka esitteli itsensä ja hän pyysi Satua, Jonnaa ja Tonia kertomaan organisaatiosta ja sen perustamisesta ja muusta suomeks, jotta me varmasti ymmärrettäis.. Musta se oli jotenkin hassusti ajateltu, mut ihan hauska silti. Eipä menny ainakaan asioita ohi. Siinä niiden toimistolla istuttiin hetki ja kuunneltiin kun nää kerto tosta paikasta.

Manzini Youth Carella on 5 poikakotia siinä lähistöllä ja yks koti kauempana, missä on poikia ja tyttöjä. Järjestön tarkotuksena on etsiä kaduilta poikia ja tyttöjä, jotka elää siellä ja jutella heidän kanssaan sekä saada heidät tulemaan toimistolle haastatteluun, jotta he voisivat päästä poikakotiin asumaan. Heille tarjotaan kodeissa ruoka ja majoitus sekä koulumahdollisuus tai vastaavasti ammatillista koulutusta. Myös oikein köyhien perheiden lapsia saattaa asua kodeissa koulumahdollisuuden takia.
Me käytiin kiertämässä eri kodeissa ja meille näytettiin paikkoja. Päästiin auton lavalle ja se oli hullu, hauskaa ja ennen kaikkea ei niin mukavaa, miltä se näyttää. Pääasiassa kaikissa kodeissa oli jonkinlainen huone läksyjen teolle ja yhteiselle kokoontumiselle sekä nukkumista varten yksi Sali, jossa on paljon kerrossänkyjä. Yhdessäkin nukkui 20, eikä se edes tainnut olla isoin Sali. Oli kyllä hauska nähdä, missä nämä pojat asuvat ja missä tukiopetusta pidetään. Kiertäessämme ne, jotka olivat harjoittelussa MYC:llä kertoivat, mitä he missäkin tekevät.
Oli kyllä mielenkiintoinen päivä. Käytiin vielä yhdessä syömässä ja sit vielä vähän Eevan kanssa shoppailtiin. Ostin sellasen hienon päivänvarjon, millasia täällä kaikilla on. Oli aika pitkä päivä, mutta olen iloinen tästäkin päivästä. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että kiitos Jeesus, että oot antanu mulle tän mahdollisuuden tulla tänne ja kiitos kaikesta, mitä saan kokea täällä. Yhteenkuulumattomuuden tunne on sanoinkuvaamattoman raskasta, mut en nyt tiiä.. Kai kaikki asiat loppupeleissä vois olla pahemminkin, mut ku on kaukana omasta turvallisesta elinpiiristään, ni kaikki pikkuasiatki tuntuu jotenkin isommilta. 
21.10.10
Olin tänään World Visionilla tutustumassa. Me mentiin Eevan kans sellasen toisen ryhmän kanssa, jonka alueena oli pohjoinen ja Piggs Peakin seutu. Siellä oli sellainen kylä nimeltä Horo. Käytiin siinä klinikalla ja lopulta pidettiin miittiä siinä ”sairaalan” vieressä. Kaikki alkoi siitä, että vähän siivottiin paikkaa päälimmäisistä ulosteista. Kaikki istui huivin päällä, koska muuten kaikki vaatteet olis tullu ihan likasiks.

Siinä meni tovi jos toinenkin, kun he pitivät miittiä swatiks. En juuri ymmärtänyt muuta kuin, että keskustelu liittyi HIViin. Pääteema oli kuitenkin palautteen antaminen, mikä meni hyvin , missä olis parannettavaa? Lopuksi kaikki osallistujat saivat ruoka-annoksen kanaa ja riisiä. Mekin saatiin. Se oli kyllä aikas hyvää, vaikka en ihan uskaltanukkaa syödä kanaa. No, mulla meni joka tapauksessa maha sekasin todennäkösesti joko kanasta tai vedestä jota join. Sen veden kyllä piti olla ihan juotavaa, mut ei niistä aina tiedä.

Paluumatkalla tultiin eri tietä. Siellä oli aivan upeita maisemia ja he pysähtyivät oikein sitä varten et me saatiin ottaa valokuvia ja aikas hienojahan niistä tuli. Kun on hieno maisema, ei tarvii olla hyvä kuvaaja..:D Oli vaan niin kuuma päivä, et iltapäivä alko olla jo siinä vaiheessa et vaik kuinka tiesi, et on tulossa ihania näköaloja, meinasin koko ajan  nukahtaa ja nukahdinkin. Heräsin kuitenkin just oikeilla hetkillä kattomaan parahimpia maisemia. I love this SwaziLAND! Can I also have all my dear people here, please? :D

Käytiin myös parissa talossa moikkaamassa väkeä. Eka oli ihan ok tasonen.. olihan se varmaan aika lähellä sellasen tavallisen afrikkalaisen kotia.. Toinen talo, jonka pihalla käytiin, oli jotenkin tosi köyhän näköstä.. Ikkunan tilalla oli peltiä ja jotenkin se koko olemus ei ainakaan huokunu vaurautta, mut oli niilläkin ihan jokin talon/majan tapainen asumuksena ja vuohia ja kanoja ainakin. Sekä pieni vesihana. Kolmatta paikkaa ei ees löydetty.
Olin vaan ihan väsyny ku tulin. Onneks Martiina oli tehny ruoan valmiiks. Vatsa oli aika sekasin. Ku oltiin syöty, en meinannu kyetä tiskaamaan ja vessakin oli varattu. Hätä helpotti vessan myötä. Sitten vähän luin sinuhe egyptiläistä.
Juttelin kavereiden kans facebookissa. Oli aika terapeuttista ku vähän ikävä koittaa puskee. Juttelin myös Saaran kanssa. Et sellasta elämää. Tulin jotenki hirveen surulliseks asioista, nyt ku muutenki haluisin kotiin ja sit viel vähän väliä tapahtuu kaikkia kurjia juttuja ja ikäviä uutisia. 

On munki elämässä paljon tapahtunu, mut tosi läheisen ihmisen kuolemaa en oo vielä kokenu.. Eikä ehkä tarviskaan. Sitte ku oon päässy tästä iskän masennuksesta yli ni sit vois kuolla joku tosi merkityksellinen ihminen siks, et osaisin asettua toisen asemaan paremmin, jos esim. sielunhoitotilanteissa tulee kuolemantapauksia..  Vaik ei se kuolema kivaa oo.. Tai en tiiä, haluisinko sitä sittenkään.. No tulee, mikä tulee.
19 oct
Yritin taas nostaa mut siitä ei vaan tullu mitään. Ärsytti vaan ihan sikana. En oo oikeen tehny mitään ihmeellistä ja mua vaan ahdistaa ajatus siitä rasittavasta miehestä kadulla. En oo tullu ettimään tänne miestä. Vaikka oishan sellanen kiva olla, mut ei täältä. Ihan tarpeeks haastavaa ilman eri kulttuureista tulemisen haastetta. 

Nyt väsyttää vähän. Haluisin vaan mennä kotiin. Tai nähä vaik Mirjamin. Tuntuu iha kummalta ku en muista koska olisin nähny kenenkään muunkaan lukevan viimeks raamattua.. Ja oon vaan niin kaukana jumalasta ku vaan mahdollista. Vaikka haluaisin haluta lähemmäs, en halua . Täällä on niin paljon kaikkea muuta mielenkiintosta ja uutta ni ei nyt ehi.

Ärsyttävää angstitekstiä. Mut en nyt vaan kykene mihinkään muuhun. Tää aika on niin lyhyt, ni tuntuu tuhlaukselta kuluttaa sitä siihen, et vaan haluu pois. Mut ei tunteilleen hirveesti voi mitään. Ne vaan on ja ei ne kieltämällä pois mee, korkeintaan myöntämällä.

Battle with Visa, yeah..

18 october
Voi helvetti, en saa mistään rahaa!! Mun kiva visa- kortti ei suostu antamaan automaatista mitään. No ravasin pankissa ja automaateilla ja yritin saada edes jotain cashiä ulos. Eipä tullu. Siinä meni ties kuinka kauan. Mun täytyy soittaa suomeen pankkiini tai lue lähettää sähköpostia koska en voi soittaa prepaidillani Suomeen. How cool is that? Eli oon ainakin pari päivää tässä rahatta. No en ehkä kuole nälkään ja monessa paikassa voi onneks maksaa kortilla ni sinäänsä ihan jees. En kuole ehkä nälkään. Ainoo vaan ku majotus pitäis maksaa enkä saa mistään cashiä ni vähän kusista sinänsä.
Sit ku lopulta olin päässy kaiken sen juoksemisen jälkeen pankista pois, lopputuloksena ”soita suomeen pankkiin, mei ei voida tehdä täällä mitään”, ni joku kummallinen mies iski mun kimppuun. Aluks se oli vaan kivaa ja imartelevaa ku se oli joku paikallinen ja se puhu mulle. Mut kolmen ekan lauseen jälkeen kävi ilmi, että se halus mennä mun kans naimisiin. Sen jälkeen se ei enää ollu kivaa. Ja se seuras mua ties kuinka pitkää ja koitin selittää, että en oo kiinnostunu. Enkä halua mitään. En oo tullu tänne etsimään miestä. En, en halua tehdä häntä onnelliseks. Se oli ihan kamalaa, rupesin jo miettii et soitanko gamalle et tuu hakee mut tästä kiven nokalta ku en pääse kotiin ku tos on tollanen joku tyyppi enkä haluu kertoo sille mis asun. Ahisti koko tilanne ekan viiden minuutin jälkeen jo ihan tarpeeks. Sit ku se kerto sen perheestä ja kaikesta..
Koko keskustelu siitä, että en halua hänen kanssaan naimisiin opetti mulle jotain tästä kulttuurista tai ainakin eräästä ihmisestä. Ilmeisesti hän ei ollu tottunu et naiset sanoo ei. Löytyy niitä söpöjä poikia Suomestakin, jotka luulee et kaikki haluu niitä. Sanoin ties kuinka monta kertaa ei, eikä hän vaan ottanu uskoakseen. Lopulta lähin karkuun ja sit yks sellanen MTN-tyyppi tuli siihen väliin silleen et ”hey you, what the hell are you doing” Tai enhän mä tiedä mitä se sano mut äänensävystä päättelin. Kiitin siinä vaiheessa Luojaani niin siitä MTN-hepusta. Sit juoksin ton meiän mäen jossain 20 minsassa ylös, aika ennätysvauhtia..
Tosta tilanteesta jäi vähän kurja fiilis, uskallanko puhua enää kenellekään vai onks kaikki miehet tollasia kiusankappaleita? Jäiköhän sille kurja kuva Suomesta ja suomalaisista ku lähin vaan vetää..? No mulla on tietyt oikeudet myös täällä, jotka mulla on Suomessa tai ainakin aion myös täällä pitää kiinni tietyistä oikeuksistani, olla nainen ja sanoa ei.. Mietin sitä toista tyyppiä siellä kaupassa, pitäisköhän ottaa yhteyttä koska hänestä mulle ei tullu ollenkaan tällanen ahdistunu olo.. No ehkä unohdan molemmat. Voisin vaikka mennä kirkkoon ja tutustua siellä myös miespuolisiin ja jutella heidän kanssaan. On niitä tyrkkyjä Suomessakin, jotka kadulla huutelee. Tää yksilö ei onneks ollu ku vast kolmas tänää.
Olin tänään tutustumassa Sandra Lee Centerissä, Miran ja Tuomaksen harjoittelupaikassa. Paikka rakentui monista erivärisistä taloista: keltaisesta, pinkistä, lilasta, vihreästä jne. Sandra Leessä oli sellasia pääosin alle kouluikäsiä lapsia. Yhessä talossa oli ihan pieniä lapsia, joita oli vaan neljä. Normisti yhessä talossa asuu aina 8 lasta ja sitten house mother. Mut kaikkiin taloihin ei oo saatu house motheria, koska siinä on muutamia kriteereitä. House motherin täytyy olla uskossa, osata kasvattaa lapsia, mutta ei saa olla omia pieniä lapsia ja täytyy olla valmis asumaan Sandra Leessä muutamalla vapaapäivällä kuussa. No ei sinänsä ihme, mut vois nyt kuvitella et jostain maalta löytyis house mothereita.    
Siellä oli kyl ihan hauskaa. Luin lapsille ja ne kyllä hyvin lyhyen ajan sisällä osas käyttää mun huomiota hyväks. Kun tultiin Sandra Leelle mentiin eka pinkkiin taloon, missä oli pre schoolia. Siellä lapset vaan leikki keskenään, vaikka house motherin tehtäviin kuuluu lasten opettaminen. Käytiin sitten kattomassa alue ympäri. Pienten talossa oli tällä hetkellä kolme söpöliiniä. Nousi oli vaan niin suloinen samoin se yks, jonka nimeä en muista. Siellä vietimme hetken tarjoten syliä ja seuraa. Sit käytiin kattomassa talot läpi mut monet niistä toimii tällä hetkellä varastoina. Kanat olivat myös söpöjä. Mutta samalta ne näyttää suomessakin.
Nyt siellä on alkanut vierailla myös eräs opettaja. Hän oli aivan ilmiömäinen. Paljon lauluja ja laulaen opeteltiin oikeaa ja vasenta, värejä numeroita eläimiä. Hyvin ilmeikästä opetusta ja hän selitti sanoja, käytti yksinkertaista kieltä ja havainnollisti paljon. Tuollaiseksi opettajaksi minäkin tahdon, jos siihen hommaan joskus päädyn. Kirjaimetkin opetellaan eläinten tai yksinkertaisten asioiden kautta. Tänään käsiteltiin vielä deetä. D niin kuin duck, dish, dishtowel.. Ja tänään oli d – dog. Opettajan koira oli tulossa vierailulle ja siihen liittyviä tavaroita hänellä oli mukanaan. Taukokin oli suunniteltu niin, että laululla lähdettiin ulos eikä silleen et ”menkääs nyt pihalle siitä”. Hän opetti lapsia pelaamaan dominoa. Jännää miten pre school lapset ovat suunnilleen samantasoisia kuin meidän Ekwetsembenin C-ryhmän lapset. Kun kertoo selkeästi mitä haluaa lasten tekevän, he kyllä toimivat sen mukaan. Jos ei itsekään oikein tiedä, mitä tapahtuu vai pitäiskö tapahtua mitään, lapset aistivat sen helposti. 

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hlane & Maailman kaunein auringonlasku

16 october
Nukuttiin pitkään. Noi kävi aamulla hakemas auton, jee!! Joskus puolen päivän aikaan lähettiin liikkeelle ja suunnattiin kohti Malkernsia, jossa sijaitsi swazi candles ja monta muuta sellasta turistijuttua. Ostin kaikkea. Mentiin syömään kivaan ravintolaan. Otin swazi mix grillin. Oli hyvää saa nähä meneekö pakki sekasin. Otettiin paljon kuvia ja vietettiin kunnon turistipäivä. Ei huvita kirjottaa. Moikka.
17 october
Lähettiin käymään tänään Hlanen game parkissa. Ajomatka oli kohtuullisen pitkä noin pari tuntia, mutta kyllä se meni ku oli kauniita maisemia. Mennessä nähtiin tien laidassa pari kirahvia, joita nähtiin muutenkn ihan kivasti. Jotenkin tosi kauniita luontokappaleita. Kirahvit siis. Impaloita oli ihan hulluna, niitä loikki koko ajan siinä ”tiellä” kun ajeltiin sitä aluetta läpi. En kyllä oikein tiedä voiko sitä tieks kutsua ku aika kauheeta höykytystä se oli. Mulle tuli paha olokin vielä. Vettä oli taas liian vähän mukana.

Nähtiin myös sarvikuonoja. Ne tuli kyllä ihan kiitettävän likeelle. Jouduttiin myös vähän niin kuin sarvikuonojen väliin. Se ei ollut kiva tila se. Mut onneks mitään ei tapahtunu. Ne näytti lisäks lähinnä siltä, et niitä ei ois voinu vähempää kiinnostaa, oltiinko me siellä vai ei. Ihan hyvä vaan. Hetkellisesti oli kyllä sellanen olo et ” how many times in my life I can say I’m blocked by 4 Rhinos?”

Takasin tullessa nähtiin matkalla vielä aaseja. No lehmiähän oli koko matkan jo tullessa. Ja maailman kaunein auringonlasku. Sitä en varmaan ikinä unohda. Katselin kun aurinko laski ihan silmissä, tuli varmasti sellasia kunnon afrikkakuvia kun Tuomas niitä räpsi. Onneksi, koska omasta kamerastani olin kivasti unohtanu akun kotiin. Oli niin kaunista vain ja yritin pysytellä hereillä, mut jossain vaiheessa torkahdin hetkeksi ja seuraavassa hetkessä olikin jo aivan toisen näköistä. Aurinko oli laskenut vuorten taa ja sieltä loisti sellainen punainen kajo, joka vaihtui oranssin, keltaisen ja vihreän kautta siniseen taivaaseen, missä tuikki yksi tähti.

Koulua ja Lauraa

15 october
Tänään oli ihan normipäivä pitkästä aikaa. Aamulla avustin erityisesti yhtä poikaa kirjainten kirjoittamisessa. Se oli hauska heppu, ymmärsin tasan tarkkaan kuinka se kiros toiselle oppilaalle vieressä, ku mä ohjeistin tekemään kirjaimia niin kun ne kuuluu tehdä. Mutta tarkkavaisesti jakso kyllä keskittyä. Ja tuli siitä jotain jälkeä, vaikka hienomotoriikka ei olekaan ihan parasta luokkaa.

Sitte yks poika halus et otan kuvan siitä ja siitäkös ne kaikki lapset innostu. Sitten otin kuvia niistä yksittäin, yhdessä erillään ja ne halus ottaa kuvia musta ja muista ja kaamee sota mut myös kaamee riemu, yhestä kamerasta. Sitä iloa oli kaunista katsella. Ja mä sain kuvia itelleni swazilapsista.

 Annoin heille myös salmiakkia. Ilmeet oli kyl näkemisen arvosia. En tiedä mitä ne odotti sen olevan, mut luultavasti jotain aivan muuta. Jotkut näytti kyl alun jälkeen  ihan siltä et ne tykkäs. Lapsia oli tänään aika vähän, ni riitti kaikille useampia. Tänään ja maanantaina kaikki yksityiskoulut on kiinni koska on midterm break. Ehkä se vähensi oppilasmäärää ja toisaalta sato ja oli muutenkin ihan kamala ilma, sekin varmaan vei osansa. Mut tommosella noin kymmenen oppilasta ja kaks opettajaa vielä menee, mut parikyt on vaan niin liikaa ettei sitä vaan voi mitenkään kuvitella.


Tehtiin Lauran kans salaattia ja syötiin sitä. Oli hyvää. Aivan huippua. Juteltiin vaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Homokeskusteluista ja muista. Onneks oon tavallaan tota kärjistynyttä tilannetta paossa täällä kaukana. Sitten illalla vielä ylisteltiin biisien muodossa ja rukoiliin yhessä. Oli pitkästä aikaa aivan todella siistiä. Sitte katottiin Populaarimusiikkia vittulanjänkältä loppuun. Jeah, sellainen oli se päivä. Sen pituinen se. Hyvä oli mitta päivällä kuin myös sisältö. Me like.